Maanantai-iltana kello kuuden pintaan liikkeeni, alusvaate- ja vaateliike Ceia, täyttyi iloa pursuavista Havsmartoista! Tämän kuun kokous pidettiin liikkeessäni ja Triumphin superkonsulentti Aila tuli pitämään meille luentoa oikeista rintaliiveistä ja muistakin alusasuista ja tietenkin, se tärkein, mittauttamaan oikean koon jokaiselle halukkaalle. Ja suurin osa löysikin liivit itsellensä ja ehkäpä vielä uuden koonkin. Pientä purtavaa ja jurtavaa (jos pieni syöminen on purtavaa niin eikö pieni juominen sitten olekin jurtava?) ja iloista puhesorinaa koko illan. Todella mukava ilta, uskon että kaikki olivat tyytyväisiä, vaikka vähän joutuikin jonottamaan ja odottamaan vuoroaan.
Myös kauppias kiittää tästä mahdollisuudesta ja kassa kiittää kilisevistä, sillä sitäkin tarvitaan. Ja verottaja lähettää suukkoja!
Tällaisia iltoja järjestän muillekin halukkaille. Ryhmille, muutamalle halukkaalle, tai vaikka vain sinulle, jos et muuten ikinä ehdi kauppoihin. Ei muuta kuin varaat ajan niin voin jäädä tänne viiden jälkeen tai tulla johonkin määrättyyn aikaan. Keskiviikot varaan gospelille, mutta muut päivät olen käytettävissänne.
Pientä purtavaa ja juomaa (viiniä, omenamehua, limua) tarjoaa talo.
Keväällä on suunnitteilla Ailan kanssa myös tällainen rintaliivi-ilta, mutta siitä tiedoitan myöhemmin, kun päivämäärä päätetään.
Kiitos Havsmartat ja tietenkin Aila - oli mukava ilta!
se rintaliivi-ilta kuulostaa hyvältä,ilmoitusta sit vaikka facen kautta ni sillon tavoittaa enemmä ihmisiä :)
VastaaPoistaLaitan kyllä ajoissa tietoa ja kirjoitan varmasti siitä myös!
VastaaPoista