perjantai 29. tammikuuta 2016

Yrittäjäksi Hankoon?

Hanko on kesäkaupunki! Mutta, On täällä elämää talvellakin. Oikeasti aika vilkastakin, aika ajoin. Aivan samalla tavalla vilkasta ja aivan samalla tavalla kuollutta kuin muuallakin. Jopa isoissa citylöissä. Kun on hiljaista, on hiljaista - se on vain hyväksyttävä.

Nyt olisi Vuorikadulla vapaana muutamia liikehuoneistoja - niin vuokrattavia kuin myytäviäkin! Joten eikun mietintämyssy päähän ja yrittäjäksi. Itselläni on liikehuoneisto myytävänä. Nordean vieressä oleva selkeä ja suuri tila (91,5 neliötä ja siinä on tällä hetkellä outlet), mutta tila taipuu mihin tahansa, on sen verran suuri, vaikkapa kenkäkaupaksi, joka siinä on vuosia sitten ollutkin! Omistamisessa on se hyvä puoli, että maksat itsellesi, vaikkapa tulevaa eläkettä varten,

Meitä on täällä sekalainen, iloinen joukko. Teemme todella paljon yhteistyötä, keksimme aamukahvilla uusia tapahtumia, järjestämme ne yhdessä ja yritämme pitää keskustan elävänä kaikin tavoin. Meillä on sitä paitsi hauskaa yhdessä, tuemme toisiamme iloissa ja suruissa ja olemme hyviä ystäviä. Yhteistyö on voimaa ja otamme mielellämme uusia ystäviä, tuttavia vastaan tänne keskustaan. Tietenkin toivomme ympärivuotisia liikkeitä, toimtaa, mutta tietenkin vähänkin (eli vain kesäkauppa) on parempi kuin tyhjä liikehuoneisto.

Tervetuloa iloiseen joukkoomme, mukavalle kadulle ja tervetuloa ennen kaikkea yrittäjäksi!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti