torstai 31. maaliskuuta 2016

Aprillipäivän avajaiset!

Perjantaina, aprillipäivänä, siis 1.4. Petran Kemikalio Sinikulma pitää avajaiset uudessa tilavassa liikkeessään, jonne on uskomattomasti saanut mahdutettua Ekonurkan, kemikaliotuotteet ja lahjatuotteita servetteineen ja kynttilöineen.

Huomenna on siis viralliset avajaiset, vaikka liike onkin ollut jo uudessa paikassa avoinna viikon päivät. Kivalta näyttää ja nyt on kaikki tuotteet paikallaan. Eko-nurkka on aivan tupaten täynnä jauhoja, Pukkateetä (varmaan Suomen suurin valikoima - no, ainakin Hangon!), pesuaineita, shampoota, rusinoita, kaakaota... ihan kaikkea mitä sitten ikinä tarvitsettekaan. Ja mitä sieltä ei löydy niin varmasti teille hankitaan. On se sellainen pakkaus, tuo Petra!

Vielä noista Eko-nurkan jauhoista. Nehän tuo kauppias joutuu itse omin voimin ja omin autoin ja omin bensakuluin hakemaan, jotta teillä hyvät asiakkaat olisi mahdollisuus ostaa Mörbyn jauhoja Hangosta. Arvostakaa sitä. Sillä kun työpäivä on loppu, se kuudes, niin Petra ajaa hujauttaa ostamaan jauhoja Mörbygårdista! Mutta takaan että esimerkiksi kaurapuuro saa aivan uuden ulottuvuuden, kun sen tekee kunnon ryyneistä. Hienoa!!

Joten huomenna on Sinikulmassa alennus melkein kaikesta, tuotelahjoja, käsittääkseni myös iltapäivällä esittelijä paikalla. Ja varmasti saattei myös maistiaisia joistakin tuotteista. Sankoin joukoin Vuorikadulle, aikaa on seitsemään asti! Käykää tutustumassa, ostamassa ja toivomassa!

Tien toisella puolella vanhassa Sinikulmapaikassa on muutamina päivinä viikossa huhtikuussa kempparioutlet, tarkistakaa aukioloajat vaikkapa Sinikulman sivuilta.

Ja me muutkin olemme avoinna huomenna ja palvelemme teitä ilomielin ja mielellämme esittelemme kaikkea uutta mitä liikkeisiimme saapuu päivittäin.

Tervetuloa!


torstai 24. maaliskuuta 2016

Aikainen lintu... lauantaiaamun ALE!!

Noniin kaikki te yökyöpelit, jotka ette ennen aamukymmentä ole vielä maltaneet mennä nukkumaan, tai aamuvirkut, jotka olette jo koisineet iltakymmenestä asti ja mieli virkeänä voisi jotain toimintaa kehitellä  ennen aamukaffetta!

Tulkaapas lauantaina Ceiaan aamuseitsemältä. Luitte oikein! Klo seitsemän aamulla olen putiikissani virkeänä kuin peipponen (edellisillan juhlien jälkeen).

Siis kello 7.00 avaan liikkeeni lauantaina (26.3.) kaikille aamuvirkuille ja tarjoan 7-8 välillä kaikki kaupassani olevat tuotteet -50 % alennuksella. Siis KAIKKI! Mutta vain klo 7-8!!! Kannattaa siis olla jo hyvissä asemissa heti seitsemältä. Kello kahdeksan (8) alennus pienenee ihan vähän, mutta siltikin todella hyvä -40 % alennus, joten senkin takia kannattaa liikkeelle lähteä, jos ei aivan tuohon seitsemän pintaan jaksa silmiään avata. Eli siis 8-9 saat -40 % KAIKISTA tuotteista.

Loppupäivän, normaaliaukioloaikaan 9-14 saat kaikista tuotteista -20%, joka sekin on uusista tuotteista oikein oivallinen alennus, ja mitä enemmän ostat sitä enemmän saat alennusta, eli noin niinkuin naisen logiikalla kannattaa säästää tosi paljon ja ostaa hirmuisesti.

Ja kauppias kiittää ja kumartaa jo etukäteen, rahaa saisi virrata kassaan ja kassan kautta pankkiin ja pankista ne menee veroihin (tällä kertaa) ja veroilla saadaankin sitten taas maksettua vaikka se seuraava olkapääleikkauksesi tai mummin sairaalakäynti. Näin se menee.

Joten lauantaina kaikki kynnelle kykenevät Vuorikadulle ja shoppailemaan.




tiistai 22. maaliskuuta 2016

Kemikalio Sinikulman laajennus

Kemikalio Sinikulma on nyt täysin kotiutunut uuteen, suurempaan liikkeeseen (entinen Design Enid) toiselle puolelle katua ja laajentanut samalla valikoimaansa, runsaastikin.

Viimeisin uutuus on Mörby Gårdin jauhot ja pastat, jotka Petra haki lauantaina liikkeeseensä hienoihin itsetuunattuihin kelahyllyihinsä. Piipahdin juuri hakemassa vehnäjauhoa aikeinani pyöräyttää pääsiäispullaa perjantaina ja testaanpas ensimmäistä kertaa Mörby Gårdin jauhoja. Siellä oli muuten ihana jauhoseos lettuhulluille (minä ja mieheni!), jota on myös ihan pakko kokeilla, kuten myös Maiskis sämpyläseosjauhoja!

Ekonurkka Sinikulmassa on muutenkin tosi hieno, sekä ulkonäöltään että valikoimaltaan. Parasta, että käytte itse katsomassa, varmasti jokainen löytää jotakin.

Sagaform ja Iittala/Arabia (muumien esi-isä muki on muuten tosi hieno!) on myös valikoimissa uutuutena ja tietenkin kaiken tämän uuden lisäksi kemikaalioon kuuluvat tuotteet jatkavat niinkuin ennenkin.

Käykää tutustumassa samalla kun käytte ostamassa Vuorikadulta pääsiäiskukkanne, pääsiäiskolttunne ja kynttilät, servetit ja pikku lahjat lapsosille pääsiäiseksi.

Tervetuloa aurinkoiselle kadullemme. Lillanissa oli muuten pääsiäisleivoksia, rahkapullia ja kaikenmaailman herkkuja. Ja jäätelökonekin on päällä, joten kaikki pehmishullut... Lillaniin mars!





perjantai 18. maaliskuuta 2016

Muistatteko?

Hei, lelukauppaan (jostain syystä mun favoriitti paikka maan päällä) on tullut Sylvanian families! Muistattehan. Niitä oli jo lelukauppa-aikanani, tai ehkei ikinä pois menneetkään, tuota tiedä, mutta Peikko ja Prinsessassa noita perheitä on kokonainen hyllyllinen. Aivan ihastuttavan hurmaavia! Tekisi mieli itsekin niillä nipertää.

Lelukaupassa on muös Sylvanian families-leikkipöytä, jossa on muutamia perheitä ja huonekaluja siinä niihin saa tutustua, niillä saa nätisti leikkiä, kunhan muistaa jättää ne seuraavienkin lapsosten ihasteltaviksi! Käykää tutustumassa. Pääsiäinen lähestyy ja mikä voisi olla parempi pääsiäislahja kuin pupuperhe! Ja kaikki ne ihanat huonekalut ja talot ja.... oih!




Kevättuulia Foto Art Decossa






Passikuvan hakumatkalla napsaisin muutamia kuvia Foto Art Decon kevättarjonnasta. Ihania kaappeja, tyynyjä ja sisustustarvikkeita kauniisti esillepantuna oli tuo kauppa täynnänsä. Muistakaa käydä tutustumassa. Tuo monivärilaatikkokaappi oli tosi hurmaava, ottaisin sen koska tahansa kotiini, toki kaikki muutkin tuotteet. Todella tyylikästä! Ja Hangosta näitäkin saa!


torstai 17. maaliskuuta 2016

Poistoja!!!

Mac Scott, ruotsalainen naisten vaatemerkki, meni tässä joulun aikoihin, ehkä jo syksyllä, konkurssiin. Joten heidän kauniita, hyvin tehtyjä leninkejään ja jakkujaan ei tulevaisuudessa enää saa.

Ceiassa tuo merkki on tullut monelle tutuksi hyvin istuvista vaatteistaan, klassisista malleistaan ja kauniista kankaistaan. Mutta nyt on tullut aika sanoa kiitos tuolle merkille!

Mutta ei huolta, vielä on tangoissa kauniita jakkuja ja monta lenikiä, jotka odottavat poimijaansa. Myynkin heidän kaikki jakut ja leningit -30-50% alennuksella, joten nyt jos koskaan kannattaa tulla kokeilemaan ja ostamaan vaikka ylioppilasjuhliin uusi kolttu tai kaunis jakku.

Tervetuloa, tulkaa tekemään löytöjä ja tekemään samalla tilaa uusille merkeille!





keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Kevättä rinnassa!







Meillä kauppiailla täällä Vuorikadulla on jo kevättä rinnassa! Kauppoihin tulee heleitä värejä, kuoseja, leluja, kynttilöitä, servettejä... harvase päivä!

Kukkakauppa Anemonen ulkopuolella narsissit ja muut sen tyyppiset (hmm.... kunnon kasvitieteilijä!) pääsiäisenväriset kukat loistavat harmaassa arjessa kuin timantit. Ihan pakko saada jo terassille, sillä siitä se kevät alkaa, eikö vain?

Lelukaupan kynnykselle oli tuotu valtava lava tavaraa, mitä sitten sisälsikään. Sisällä piipahtaessani huomasin myös kasan laatikoita ja bongasin autotautoja (joita lapsenlapsenikin kerää) kokonaisen laatikollisen, joten nyt kannattaa niitä käydä hakemassa, jos vielä jokin puuttuu. Ja tietenkin pääsiäisaskartelu on jo lelukaupassasi!

Sinikulman muutto on täydessä työn touhussa, mutta kauppa on normaalisti auki ja myyjätärkin vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissaan ja suuresta muuttopuuhasta huolimatta iloisena ja tyytyväisenä myhäilee tavaroidensa keskellä. Käykääpä tutustumassa tarjontaan. Sagaformia oli jo tullut (tosi kiva merkki, tykkään itse kovasti), ihania servettejä ja Desicon kynttilöitä heleissä väreissä ja kevätkuoseissa. Ja ekonurkka valmistuu tuota pikaa!

Ja muuten yksi uusi uutuus!! Kukkakauppa Anemonesta saa nyt myös servettejä! Aivan ihania kuoseja, kävin aamulla kurkkimassa. Muistakaapa, että nyt saa keskustasta kahdesta liikkeestä aivan ihania servettejä!

Ja vaatekaupassa kevät on jo pitkällä. Esimerkiksi Masain kevätmallisto on kokonaisuudessaan jo kaupalla, kipin kapin hakemaan oma ihana, rento, siisti, maailman helpoin Masaimekkosi tai tunikasi. Ja kuoseja on paljon, samaten malleja. Myös muiden merkkien kevättä tulee päivittäin, joten kannattaa käydä täällä vähän useamminkin. Noin niinkuin hienovaraisesti toivottaen ja toivoen!

Pienestä kylmästä viimasta ja tihkusateesta huolimatta uskomme kevään tuloon ja uskomme että siitä tulee mahtavan ihanan lämmin ja hipiöitä hellivän aurinkoinen.

Tervetuloa Vuorikadulle!

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Toinen tulee ja toinen menee!

Hirveä vilinä ja sutina käy Vuorikadulla! Yksi kauppias lopettaa toimintansa näinä päivinä ja tyhjentää kauppaansa ja käy taloksi kellariini. Minulla on nimittäin kellarissa hirveästi tilaa ja juuri sopiva huone ompelimolle. Joten kuten arvata ehkä osaatte Enid jatkaa ompelutoimintaansa täällä Vuorikadulla, kellarissani. Eli ompelupalvelun vastaanottotiski on Ceiassa, tarkoittaen sitä että vastaisuudessa myös housujen lyhennys onnistuu hienosti täältä käsin. (Silloin kuin ompelijamme, tietenkin, on paikkakunnalla). Joten tervetuloa kyselemään tästä uudesta palvelusta!

No, se toinen! Se ei meinaa housuissaan enää pysyä, eikä enää tarvitsekaan, koska nyt on fyysinen kantohomma alkanut. Saa tyhjentää ja saa täyttää! Aamusella kolisi kuorma tuosta ohi ja Sagaformia vedettiin oikein lavan kanssa tuohon naapuriin, tulevaan uuteen Sinikulmaan. Ja bongasinpas siellä kuvaamassa käydessäni Desico-kynttilälaatikoita, joten niidenkin saanti on turvattu. Muistakaapa se!

Vaikka yksi kauppias lopettaa ei se tarkoita että KAIKKI lopettavat. Me muut olemme ja palvelemme teitä täällä aivan samalla tavalla kuin ennenkin. Ompelut on taattu, Iittalaa saa, Sagaformia uusin voimin, kynttilöitä ihan niinkuin ennenkin. Vain Marimekko on jäänyt pois. Siis ei mikään grande katastrofe! Mutta käyttäkää meitä, muistakaa meidät, kauppiaanne keskustassa, niin olemme täällä vielä pitkään palvelemassa teitä, ympäri vuoden, aivan niinkuin ennenkin.

Ja niin Enid. Meille tulee kyllä ikävä häntä, mutta toisaalta Enid tulee vilahtamaan katukuvassa useasti ja monta kuukautta vuodessa, joten jos teillekin tulee ikävä niin tulkaa tervehtimään häntä tänne liikkeeseeni.